Viimesiä viedään

23.7.

Heräiltiin taas kaikessa rauhassa ja päätettiin viettää päivä lueskellen kirjoja ja nautiskellen rannasta ja auringosta. 

Mukavan rento päivä Arjeplogissa. 

Illallista syötiin paikallisessa pizzeriassa. Hyvät oli pitsat. Masut täynnä lähdimme ajelemaan kohti Luleåta.

24.7.

Päivä Luleån First Campissä.

Yö oli vähän levoton kaikkien äänien keskellä. Tunturileireihin tottuneena tuntui että ihmiset eivät yhtään ajattele muiden viihtyisyyttä vaan huutaa ja melskaa miten sattuu. Keskellä yötä tai aikaisin aamulla.

Aamupalan jälkeen painuimme alueella olevaan vesipuistoon. Siellä päivä kuluikin iloisesti, Kaitsu lueskeli  kirjaa ja me lasten kanssa polskuteltiin. Aurinko paistoi kirkkaasti ja kuumasti koko päivän.

Illalla leikkikenttään tutustuminen ja nukkumatti. Kiva päivä!

25.7.

Aamulla heräilin taas muiden ääniin, lasten huutoihin ja ovien paukutteluun. 

Se ois sitte ajelu Kemiin edessä. Haikein mielin reissua päätökseen pikkuhiljaa.

Matkalla poikettiin vielä Ruotsin puolella Brändönissä meressä uimassa. Ranta oli tosi matala ja vesi tuntui lämpimältä.

Illansuussa oltiin perillä Keminmaassa. Sukulaisia oli kertynyt paikalle jo mukavasti. Hille oli valmistanut meille herkkuruokaa, rieskan väliin pistettiin salaattia ja nyhtöpossua. Maistui!

Pystytettiin teltta viimeistä kertaa ennen kotia. 

Kulunut kuusi viikkoa meni kuin siivillä. Paljon kerittiin touhuilla mutta paljon jäi vielä seuraavaan kertaan. Uskomattoman upea luonto kutsuu retkeilemään!

Touhuilua

18.7.

Matka jatkui. Poikettiin Bremsnesin suuressa luolassa. Tunnelma oli ihmeellinen. Ulkopuolella ihmeteltiin lukuisia kiipeilyreittejä ja pohdittiin jopa leiriytymistä tekemisen paljouden innoittamina. 

Kiivettiin ylös huipulle ihastelemaan panoraamamaisemia. Kristiansudin saaretkin erottuivat hienosti.

Atlantic Roadia Kristiansundiin. Sillat täynnä turisteja.

Ajettiin yötä myöten Trondheimiin. Lapset nukkui autossa, isännän kanssa nukuttiin taivasalla auton vieressä.

19.7.

Luolien etsintää matkanvarrella ja tunturimajoitusta. Löysimme oikean tunnelin jonka molemmin puolin luolien pitäisi sijaita mutta emme löytäneet sisäänkäyntejä. 

Päivälliseksi söimme turskaa ja ankeriasta joita saimme mukaamme Ronnylta Budin leirintäalueelta. 

Herkullista! Ankerias oli kyllä maineensa veroista.

20.7.

Lähdin pienelle päiväkävelylle. Tarkoitus oli käydä ihan pikkurinksalla mutta nälkä kasvoi syödessä enkä malttanut kääntyä takaisin. Maisemat ja luonto ympärillä oli taas kerran ihmeellisiä. Tunturijärviä ja lintuja joita en ollut ikinä ennen nähnyt tai edes kuullut.

Kaitsuun olin yhteydessä radiopuhelimen avulla. Hän oli lasten kanssa tunturipurolla keittämässä vettä.

Päätin kivuta huipulle asti ja sen myös tein. Täytyy tarkastaa vuoren nimi myöhemmin kartalta.

Paluumatkalla eksyin hieman reitiltä, olin kiertänyt lumilaikut kauempaa kuin muistin ja lähdin vahingossa laskeutumaan niiden välistä. Huomasin kyllä erehdykseni melko nopeasti mutta päätin silti yrittää alas vaikka rinne jyrkkenikin rajusti. Melkein meinasi jo ihan jännittää kun otteita ja jalansijoja sai hakea ihan tosissaan ja matka taittua kiipeämällä alaspäin... Kaikesta huolimatta laskeutuminen onnistui vaikka hidasta olikin paikkapaikoin. 

Pahimmasta kohdasta selvittyäni pulahdin tunturipuroon vilvoittelemaan ja hörpin viimeiset vedet camelbackistä. Kastelin puffin ja jatkoin alas leiriin.

Viisi-kuusi tuntia siinä taisi vierähtää kaiken kaikkiaan. Alhaalla leirissä oli ruoka valmiina ja vettä juotavaksi. Voittajafiilis!

Hetken levon jälkeen jatkoimme taas matkaa. Ajelimme Mo i Ranaan ja etsiskelimme luolien läheltä leiripaikkaa. Toive osoittautui turhaksi ja aamun sarastaessa tyydyimme yhden yön majoitukseen tienvarressa. Ihan hyvä jemmapaikka löydettiin kuitenkin.

21.7.

Mo i Ranassa tutkiskelua. 

Kävimme tutkimusretkellä leiripaikan vieressä olevaa vanhaa joenpohjaa ylöspäin. Joki oli selvästi tulvinut keväällä kovasti ja teimme monenlaisia löytöjä matkalla. Hienot kivet olivat retken parasta antia jokiuoman tuoman viileyden lisäksi. (Ollut todella kuumaa pari viimeistä päivää.)

Yöllä löysimme mahtavan vesiputouksen jonka halusimme näyttää myös lapsille. Vietettiin aikaa uiden ja touhuillen vesiputouksella. Ihana päivä!

Päätettiin lähteä eteenpäin kun luolat olivat kaikki maksullisia tähän aikaan vuodesta. Täytyy palata joko aikaisin keväällä tai myöhemmin syksyllä että pääsee ilmaiseksi tonkimaan.

Ajettiin yötä myöden kohti Ruotsia. Maisemat olivat taas ihmeellisiä, auringonkajo vuorien takaa ja usva lampien ja tunturipurojen pinnalla. Mahtavia yöttömiä öitä! Napapiirillä ihmeteltiin yhden aikaan yöllä. Lapset nukkuivat autopssa kaikessa rauhassa. 

Vähän ennen Ruotsin rajaa etsittiin tunturista viimeinen leiripaikka Norjan puolella. Itikoita miljoona!

22.7.

Aamupalan jälkeen pyrähdettiin Ruotsin puolelle. 

Matkanteko oli hidasta tietöiden vuoksi. Volvon olematonta maavaraa taisi ihmetellä pari perässätulijaa... Kumma oli kun eivät uskaltaneet ohittaa kolmenkympin hurjassa vauhdissa. 

Pidimme ruokatauon metsätien varressa. Kaitsu teki ruokaa minun ottaessa pienet torkut. Mäkäräismyrkkyä, alusta varjoon ja tyyny pään alle. Niillä onnistui hienosti. 

Lounaan jälkeen Kaitsu ja Jussi kävi hakemassa meille hillaa jälkiruuaksi läheiseltä suolta. (Pari mummoa ämpäreineen paljasti sadon kypsyneen)

Arjeplog. Turisti-infossa vehkeiden latailua (kamerasta loppui ikävästi akku kesken kaiken) ja informaation etsintää. 

Kävimme uimassa ihanalla hiekkarannalla keskustan ulkopuolella. Löysimme teltalle paikan ihan vierestä, saman rantaviivan  varrelta mutta hieman kauempana ihmisistä. Mukava mäntykangasharju. Aamulla sanoinkin että ihan kun Punkaharjulla olisi. Esitteistä olimme lukeneet että tällä alueella järvien vesi on juomakelpoista sellaisenaan. Ajatus tuntui minusta oudolta mutta niin vaan sitä sitten pullotettiin meille juotavksi ja ruuanlaittoon. Hyvää oli.

Iltaruoka oli erityinen. Kaitsu kävi kaupassa ja toi meille pyttipannua! Lisäksi saimme tortillasipsejä ja cuacamoledippiä ja salsaa. Voin kertoa että maistui taivaalliselta muutaman viikon makaroniruokien jälkeen!

Kalastelua

16.7.

Nukuttiin pitkään ja juotiin aamukahvit kaikessa rauhassa. 

Päätettiin lähteä koko porukalla vuononrannalle kalastamaan.

Frein saaren lähistöltä löytyi Ikornnesistä luontopolku jonka yhteydessä oli hyvä kalapaikka. Saalistakin saatiin, meikäläisen ensimmäinen vuonosaalis oli pieni makrilli. Kaitsu sai sein josta meinataan tehdä huomenna soppa.

Luolia ja vuonoja

12.7.

Dumsdalenin rauhassa herättiin, ihanaa. Paras leiripaikka ikinä. 

Volvo jaksoi eilen hienosti 15 km:n laskettelun Juvasshyttanilta ja sen jälkeen vielä muutaman kilometrin luolille. 

Aamupäivällä käytiin tanskalaisten ystäviemme Linen ja Migelin kanssa uimassa ja ottamassa aurinkoa tunturipuron varrella. Saatiin maistella Toscanasta tuotua kahvia jota Migel meille keitteli. 

Myöhemmin iltapäivällä tanskalaiset jatkoivat matkaansa kohti Bergeniä ja Stavangeria. 

Me jatkettiin luolille. Kolmosluolasta löytyi kaloja! Pasi ei ollut meille edes vihjannut koko hommasta omien retkiensä jälkeen vaan säästänyt koko yllätyksen meidän löydettäväksi. Oli upean näköistä kun auringonvalo siivilöityi kivien välistä kalalampeen jossa vesi oli niin kirkasta että kaikki kivet ja kalat erottuivat täysin. Ihmeteltävää taas meille kaikille.

Vitosluolassa mulle iski paniikki enkä päässy eteenpäin ilman Kaitsua. Kapea harjanne kulki kosken ja kivirotkon välissä ja kaikki äänet ja tilanne kokonaisuudessaan oli niin jännittävä että pupu meni pöksyyn. Parin kyyneleen jälkeen olikin sitten voittajafiilis kun selvisi siihen asti jonka oli itselleen asettanut tavoitteeksi ja näki pohjalta ylöspäin avautuvan maiseman ilta-auringon valaistessa luolan sisäänkäyntiä. 

Tässä vaiheessa ukkosmyrsky alkoi lähestyä ja lähdin pienten kanssa edeltä leiriin Kaitsun jäädessä vielä kikkailemaan.

Mitään kunnon kuuroa ei minun onnekseni kuitenkaan tullut mutta kastuttiin kyllä perinpohjaisesti.

13.7.

Aurinkoa ja luolailua.

Otettiin taas aamu rauhassa, kuivailtiin vaatteita auringossa ja nautiskeltiin tunturileirin rauhasta. Aurinko porotti kuumasti, Kaitsu tais jopa vähän kärventääkin ittensä. 

Iltapäivästä luolille. Kutoseluolalla päästiin seuraamaan lähietäisyydeltä piekanapariskunnan poikasien turvaustoimia. Huutelivat meille varoituksia ja seurasivat yläpuolella leijaillen meidän toimia. 

Itse luola oli taas mielenkiintoinen, sinne päästäkseen piti mennä putouksen läpi. Luolan pohjalla virtasi joki rauhakseltaan. Pidettiin evästauko.

Tässä vaiheessa jakauduttiin Kaitsun lähtiessä etsimään seuraavia kahta luolaa vuorenseinämältä. Luvattiin seurata perässä hieman kauempana polulla mutta Jussi hidasti matkantekoa kun halusi jäädä lumihommiin kallioiden koloon. Meiltä jäi loput luolat näkemättä.

Lähdettiin vielä illalla ajelemaan kohti kuuluisaa Geirangerin vuonoa. 

Pikaleiriytyminen tunturiin 15 euron kupoliteltalla. Miljoona hyttystä kaverina. Jotenkuten mahduttiin mutta unet jäi lyhyeksi yöllisen vesisateen ja ahtauden vuoksi. Teltta päästi vedet läpi heti kun vähänkin hipaisi kangasta. Päätin heittää roskiin koko paskan.

14.7.

Ajelimme peräkanaa Geirangerin vuonolle, Volvo pelasi ihan ok. Maisemat oli ylempää mahtavat. 

Geirangerfjord

Alhaalla laaksossa meitä odotti kuitenkin useita linja-autoja, kolme luksusristeilijää joista isoin taisi vetää n.3000 henkee...

Aivan järkyttävä ryysis!! Hirveä järkytys kaiken sen vuorilla kokemamme rauhan jälkeen. Ilma täynnä hajuvesiä ja pakokaasua. Kamalaa!

Ajettiin Volvo lauttajonoon johon jäimme oottelemaan Fjord1:sen lähtöä kun Kaitsu jatkoi matkaansa Trollstigenille.

Lauttamatkalla sää oli vähän kehno, ihan kaikki maisemat eivät avautuneet toivotulla tavalla mutta komiaahan se oli jokatapauksessa.

De Sju Sostre (Seven Sisters)

Hellesylt

Vestnesin lauttarannassa tavattiin Isäntä ja poikettiin syömässä snägärillä. Luksusta!

Moldesta jatkettiin vielä muutama kilometri Budin kalastajakylään leiskalle.

Ihana päästä suihkuun!

Molde

15.7.

Paikkojen tutkiskelua, kalavehkeiden täydennystä ja päivien suunnittelua.

Aamulla nukuttiin pitkään. Kaitsu kävi lounaan jälkeen vähän heittelemässä, lapset mukana rannassa. Ilman saalista palasivat.

Naapuriteltan saksalaismies kertoi olleensa viime kesänä Tampereen ympäristössä kesälomalla. Pieni maailma.

Galdhøpiggen

11.7.2014

Tyttäremme on juuri kiivennyt Pohjois-Euroopan korkeimmalle vuorelle! Galdhøpiggen 2469m, näillä lukemilla alkaa pienen vuorikiipeilijän taival. 

Melko liikuttava hetki elämässä.

Kohti Juvashyttania

10.7.

Siirtyminen Utladalenista Juvasshyttalle. 

Herättiin taas hikisessä teltassa aamuauringon paistellessa. Syötiin rauhassa aamupalaa nurtsilla ja Kaitsu antoi hyviä vinkkejä eilen Norjaan saapuneelle nuorelle tanskalaispariskunnalle. Juttutuokion tuloksena he päättivät lähteä mukaan Galdhopiggenin seikkailuun. Sovittiin että tapaamme illalla Juvashyttassa.

Ajeltiin Ovre Årdalista mitä hienointa reittiä (kylläkin maksullista) kaikessa rauhassa. Tarkoitus oli pitää lepopäivä, ajella perille, pystyttää teltta ja chillailla. Volvo oli kuitenkin eri mieltä matkan joutuvuudesta vuoriston serpentiineillä, matkanopeus oli siinä 40 kmh.. Ku ei vanha jaksa ni se ei jaksa. Tuulettelin siinä sitten varpaitani vuoristotuulissa ja huikeessa ajoviimassa.

 

Käytiin Lomissa tankkaamassa vehkeet jottei nousu Juvasshyttanille jäisi ainakaan siitä kiinni. Volvo oireili jo enemmän päivän rasituksista ja pahin oli vielä edessä.

Nousu ylös Juvasshyttanille oli ankara ja tuskallinen meille kaikille. Lapset tappeli nälissään, isännän kans ajettiin autoo vuoron perään ja juostiin mäessä. Pari kilometriä ennen parkkipaikkaa Volvo sano sopimuksensa irti. Hieman jo maalailtiin reissun päättymistä mutta päätettiin pistää ruoka tulille ja antaa vanhan levätä. (Turhan lämpösenä kävi siis.) 

Ruoka maistui kauniissa maisemissa ja lepo teki hyvää. Kello vaan oli jo turhan paljon mutta koitettiin pitää asiat tärkeysjärjestyksessä ja ottaa rennosti.

Tauon jälkeen ihana Volvo-vanhus päätti kuin päättikin viedä meidät huipulle asti ja pääsimme jälleen leiriä pystyttämään.

Laitoin vielä perunat ja jauhelihakastikkeet tulille jotta Saana ja isi saisivat tankattua ennen huiputuspäivää. (Melkein hävetti keitellä ruokaa kaverin vieressä joka koitti nukkua hätämajotteessa taivasalla.) Ruuan jälkeen seuraavan päivän tavaroiden katsominen Saanalle ja sitten kiireesti nukkumaan.

Vettifossen

9.7.

Iltakuudelta oli startti putouksille. 6,2km suunta ja nousua norjalaisittain. Menomatka meni helposti, lapset oli innoissaan. Matkalla oli paljon nähtävää, siltoja ja vesiputouksia. 

Kivisen loppuosuuden jälkeen eteeemme avautui 275m putoava Vettifossen. Näky oli vaikuttava vaikka mittasuhteita olikin vaikea hahmottaa. 

Myöhemmin Kaitsu kävi tutustumassa putoukseen hieman lähempää ja kyllä näytti mies pieneltä niillä kivillä.

Putouksella herkuteltiin kaakaoilla. 

Paluumatka meni suht kivuttomasti. Jonkinverran piti hööpöttää ja kannustaa pieniä jaksamaan mutta niin ne vaan tallusteli lähtöpaikalle asti. Jussi otti kyllä muutaman vapaamatkustajan kilometrin Kaitsun repun sisällä, hieno suoritus silti. Kovasti ylpeitä olemme reippaista lapsista.

Sadepäivän ilo

6.7.

Muuttopäivä.

Tänään oli aika hyvästellä metsäleiri ja tunturisopulit joita saimme suorastaan väistellä ettemme olisi päälle astuneet. (Suloisia vesseleitä!) Yöllä oli kova myrsky, kävin pari kertaa kokeilemassa teltannaruja ja keppejä mutta eipä petä Hilleberg kovassakaan tuulessa. Kamat piti pakata autoon vesisateessa, minä luovutin jo ekan kierroksen jälkeen ja armas aviomies sai jatkaa sateessa touhuamista. Sinnikäs ukko. 

Ajeltiin Gjenden rantamille Maurvangenin leirintäalueelle. Mun ja Pasin olisi tarkoitus lähteä seuraavana aamuna valloittamaan Besseggenin harjannetta. Lähtöpaikalle Memurubuun on ensin puolen tunnin laivamatka, jonka jälkeen alkaa kipuaminen huipulle joka on korkeimmillaan 1743 metrissä. Reitin kohokohta on kapealla harjanteella jonka toisella puolella on alhaalla oleva Gjende ja toisella Bessvatnet joka sijaitsee 1373 metriä merenpinnan yläpuolella. Reitti on yksi Norjan kuuluisimmista vaellusreiteistä. 

Koko päivän satoi. Sateen tauotessa kävimme tutustumassa alueeseen. Leirintäalueelta johti silta Gjendeltä laskevan joen yli. Veden määrä ja vauhti oli valtava! Ei oikein sanat riitä kuvaamaan. Vesi ei meinannut mahtua edes sillan alle, ei olisi ollut paljosta kiinni että olisi tullut tielle asti. 

Leiska oli kaikinpuolin siisti ja tilat toimivat. Lapset joutuivat kyllä jälleen pettymään leikkikentän tarjontaan, aika huonosti on asiat olleet tämän tiimoilta niillä leirintäalueilla joissa olemme olleet. Johtuisko vaan siitä että olemme yöpyneet pääasiassa retkeilijöiden suosimissa paikoissa joissa lapsia ei juuri näy muutenkaan.

7.7.

Kello oli soittamassa lähtöä varten aamulla kuudelta. Aamu valkeni sateisena ja harmaana. Kaikki huiput olivat pilvien peitossa. Pikapalaverin jälkeen päätimme Pasin kanssa jättää Besseggen väliin. 7-8 tunnin uurastus kelin ollessa kiinni ei houkutellut. Harmitti kovasti. 

Päätin palata takaisin jonain päivänä, sen verran paljon jäi kaivelemaan. 

Kaitsu nukkui pitkin päivää akkuja lataillen. Mulla oli vaatehuoltopäivä, pesin pyykkiä ja järjestelin tavaroita muutenkin. Pasi lähti myöhemmin iltapäivällä keliä uhmaten tutkimaan läheisiä huippuja. On se reipas jätkä.

8.7.

Suomesta kuuluu kummia, sielläkin on kuulemma nyt lämmintä.

Leiri liikkeelle taas aamusta. Kerettiin pakkaan auto juuri ennen sadetta ja päästiin kun päästiinkin sitä karkuun. Päädyimme Ovre Årdaliin ja Utladalenin leirintäalueelle. Siirrettiin Volvosta kaikki kamat telttaan jotta vanhuksen olisi kevyempi kulkea Osloon viemään Pasia lentokentälle. Hyvästelyjen jälkeen miehet jättivät minut lasten kanssa leiskalle ja lähtivät kohti Osloa. Poikkesivat matkanvarrella vuonon rantaan kalastelemaan. Illalla sain viestiä että kalaa ei ollut tullut mutta olivat nähneet valaita. 

9.7.

Heräsin yöllä sateen rummuttaessa teltan kattoon. Kävin keräilemässä kuivumassa olleen pyyhkeen enkä meinannut millään saada enää unta. Jouduin sitten keskellä yötä surffaileen netissä ja kuuntelemaan lintujen aamukonserttia ja vaikka mitä ennenkuin uni taas voitti.

Kaitsulta tuli aamupäivällä viestiä että jäädään tälle samalle leiskalle vielä toiseksikin yöksi, Oslon reissu on aiheuttanut univelkaa.

Läheinen Vettifossen, Norjan suurin vesiputous kiinnostaisi. Reitti on kuitenkin nopeimmillaankin pari tuntia suunta ja helle on saapunut tännekin joten voi olla lapsille turhan rankka puristus. Pidetään vielä mietintämyssyssä, haluaisivat kyllä lähteä katsomaan.

Dumdalenin luolilla

3.7.

Muuttopäivä. Pakattiin auto jo edellisenä iltana valmiiksi joten aamupalan jälkeen tehtäväksi jäi kertätä kasaan ainoastaan nukkuvehkeet ja teltta.

Leirintäalue oli paskin ikinä. Telttapaikka maksoi 200 kr/yö ja kaikki palvelut maksoi erikseen. Pesuhuoneessakin oli otettu lämminvesinupit irti! Myös keittiössä oli sähkö (hellan levyt) maksullista, samoin lämmin vesi. Puhelinta ja muita vehkeitä pääsi lataan ilmaseksi keittiön valaisimen kautta kun vaivautui kurkottelemaan. Pesukoneen pistorasian käyttöä oli koitettu vaikeuttaa metallilevyllä. Kaikki aktiviteetit kuten yläköysirata, frisbeegolf ja paskaset uima-altaat olivat maksullisia. Puitteet olivat hienot mutta kaikki oli aivan retuperällä hoitamattomia piha-alueita ja asiakaspalvelua myöden. Seuraavan kerran muistaa käydä tarkistamassa tilat ja erilliset käyttömaksut etukäteen.

Matkalla poikkesimme Lomin turisti-infossa ja Norsk Fjellmuseumissa. Näyttely oli mielenkiintoinen katsaus jäätiköiden historiaan. Esillä oli mm. sulaneilta jäätiköiltä löytyneitä muinaisia esineitä. Myös vanhoja kiipeilyvarusteita, valokuvia ja kirjallisuutta oli nähtävillä. Osa näyttelystä oli kuitenkin esitelty ainoastaan norjaksi joten se oli melko nopeasti kierretty läpi. 

Leiriydyimme tällä kertaa maastoon, Dumdalenin luolastojen läheisyyteen. Miehet kävikin jo heti illalla tonkimassa pari ensimmäistä luolaa. Oisivat saaneet kyllä ottaa kurahaalarit mukaan...

4.7.

Pasi lähti heti aamusta luolille. Isäntä halusi viedä meidätkin pariin ensimmäiseen. Kovasti koitin pistää hanttiin, ihan oman ahtaanpaikankammoni takia. Ei auttanut, löysin itseni luolansuulta kypärä päässä ja lapset ranteessa kiinni köydessä. Ensimmäinen sisäänmeno oli juuri sitä mitä pelkäsin. Ahdasta, kurasta ja märkää jota piti ryömiä mahallaan eteenpäin. Ei naurattanut. Pelotti ja ahdisti. Lasten into oli ennakkoluulotonta ja näki kuinka ne nautti seikkailusta. Toivoin ettei oma ahdistus vaikuttaisi muiden iloon. Yritin hymyillä. Pimeää ja kosteaa. 

Oikea hymy ja suunnaton helpotuksen huokaus irtosi kun pääsi ulos ahtaasta luolasta. Seuraava olisi kuulemma helpompi sisäänmenoltaan. 

Olikin ja tästä jo hieman nautinkin kun tilassa pystyi jotenkuten näkemään ja istumaan. Koski pauhasi syvällä luolan pohjalla ja lamppujen valossa sitä lasten kanssa ihastelimme. Saanan kanssa kävimme vielä sivummalta katsomassa näköalapaikkaamme jolloin selvisi että olimme makoilleet vain kosken päällä olevan kielekkeen päällä. Mua huimas taas.

Isäntä kyseli illalla pääsikö luolakärpänen puraisemaan. Täytyy sanoa että uteliaisuus jäi kytemään mutta ihan pienimpiin koloihin en lähde vieläkään itseäni tunkemaan. Luulen että myös lasten läsnäolo vaikutti osaltaan panikointiin koska olo oli huomattavasti parempi sitten kun Kaitsu otti lapset haltuunsa eikä mun tarvinnu huolehtia kuin itsestäni.

Illalla Pasi kertoili muista luolista joissa oli päivän aikana seikkaillut. Dumdalenissa on yhteensä 8 luolaa joista jokaisessa riittää nähtävää sille joka luoliin uskaltautuu. On köysilinjoja, rappusia, kiipeiltävää ja ryömittävää. Pasi piirteli luolista kartat päivän aikana. Voipi olla että vielä tarttee joku käydä katsomassa...

5.7.

Miehet läks taas seikkailemaan, tällä kertaa jäätikölle ja jääluolaan.

Me jäätiin leiriin vahdiksi. Itse aloittelin päivän aamupalan jälkeen aurinkotervehdyksillä ja kunnon venyttelyllä lasten leikkiessä läheisillä kivillä pehmolelujensa kanssa. Mahtavaa kun on joka aamu saatu herätä auringonpaisteeseen! 

Päivällä käytiin hakemassa kanisterillinen vettä vajaan kilometrin päästä tunturipurosta. Paluumatkalla Jussi karkasi juosten edelle eikä pysähtynyt kielloista huolimatta. (Kiirehti katsomaan oliko isi tullut.) Sai kyllä melkoisen läksytyksen ja muistutuksen siitä miten tärkeää on kuunnella ohjeita ja pysyä lähellä. En usko että unohtaa ihan heti. Edellisestä olikin jo reilu viikko...

Äksöniä

Aika rientää ja touhua on niin ettei kerkee edes muistiinpanoja kirjoittelemaan!

29.6. 

Käytiin koko porukka päiväkävelyllä läheisellä Briksdalsbreenillä. Nousu oli aikuiselle oikein sopiva, pienet saikin tietysti haastetta jo vähän enemmän. Kiinalaiset turistit heiluttelivat meille iloisesti ajellessaan ohi maksullisilla autokyydeillä, hengityssuojaimet naamallaan. Hassut pikkukiinalaiset.

Reitin varrella mieleenpainuvin juttu taisi olla mahtava putous joka päästi lävitseen vettä 10 000 litraa minuutissa.

Matkanvarrella saimme lukea kylttejä joissa kerrottiin jäätikön vetäytymisestä. Viimeisin kyltti oli vuodelta 1920. Oli järkyttävää huomata kuinka paljon jäätä on hävinnyt ihmisen eliniän aikana. Sulamisvauhti on hurjaa!

Perillä vaivannäkö palkittiin taas kerran mahtavilla maisemilla. Miehet totesi että Briksdalsbreenille johtava reitin aloitus on muuttunut turhan haastavaksi kuluneiden vuosien aikana. Sinne asti ei ollut meillä asiaa.

30.6.

Ensimmäinen kosketus jäätikköön!

Aamupalan jälkeen hypättiin autoon ja ajeltiin parin kilometrin päähän leirintäalueelta Brenndalsbreenin reitin lähtöpaikalle.

Tällä kertaa olikin sitten kiipeilyvarusteet mukana. Saana kantoi omassa repussaan pienten varusteet. 

Matka jäätikön reunalle sujui ilman suurempia kitinöitä. Jussi jaksoi siis yllättävän hyvin kun oli riittävän mielenkiintoinen reitti.

Matkalla törmättiin taas lehmiin ja tällä kertaa Jussi teki jo niin läheistä tuttavuutta että antoi ammun kielellä vähän naamaakin maistella.

Joenpohjaa oli mielenkiintoista kulkea. Lapset nautti kiveltä toiselle hyppimisestä. Jussi oli ihan omissa maailmoissaan kun sai pelmentää kivien kanssa. 

Korkeammalle päästyämme puettiin valjaat ylle ja siirryttiin kulkemaan köysistössä. Kulkeminen kävi haasteellisemmaksi ja jännitys kohosi. 

Minuu rupes jännittään ihan hirveesti, varmaan äidinvaisto pukkasi päälle kun kaikki alkoi hirvittään. Sitä tunsi itsensä niin kovin pieneksi sen kaiken suuruuden keskellä. Jäätikön mahti alkoi aukeemaan.

Perille päästyämme pienet alkoi palella ja kylmä oli isollakin ihmisellä. Ihan liian vähän vaatetta olin varannut mukaan. Kaitsu kävi rakentelemassa meille reittiä jotta pääsisimme vähän fiilistelemään jäätiköllä kulkemista. Saanan kanssa ihmeteltiin ympärillä olevia railoja.

Saana ja Jussi kävivät molemmat pikaisesti pyrähtämässä muutaman askelman ylhäällä jäätiköllä Pasin avustuksella Kaitsun varmistellessa ylhäältäkäsin. Vilu ja jännitys oli kuitenkin vähän liikaa molemmille eikä hommasta oikein tullut mitään.

Itse kävin myös kokeilemassa rautojen kanssa kulkemista ja yhden pienen railon yli hypähtelyä. Pusu varmistajalle ja alas. Lapsilla kiire lämmittelemään alemmas vuorelle.

Jatkettiin siitä sitten lasten kanssa kolmistaan köysistössä takasin alas, Isäntä ja Pasi jatkoi ylemmäs jäätikölle. 

Meidän paluumatka sujui mutkattomasti ja nautimme kaikki kolme kovasti kaikesta seikkailusta. Joenpohjalla maisteltiin Alppenit ja keräiltiin voimia. Samalla tarkistettiin että miehet näkyi kiipeävän edelleen.

Seuraavalla tauolla pitelimme sadetta autiotuvassa elikäs hytessä, paimenen maja taisi tämä olla enemmänkin. Oli makee fiilistellä pienessä majassa kun lampaat ja lehmät huuteli oven takana. Lapset nauroi.

Yhtäkkiä havahduimme keskusteluistamme kun Kaitsu ja Pasi huuteli polun varrelta ja kun miesten tauko oli pidetty, jatkettiin matkaa taas yhdessä. Väsyneinä pääsimme takaisin autolle vasta kymmenen jälkeen illalla. Meidän kokopäivän reissu vastaa norjalaista parituntista.

Jussi nukahti teltan lattialle ilman makuupussia.

1.7.

Lähdettiin Molkevoll Bretunista ja ajeltiin Strynefjelletin maisemareittiä Lomiin. Tuhannessa metrissä kulkeva oli ikimuistoinen maisemiensa ja haastavuutensa ansiosta. Niin reunalla ajoin kun uskalisin. Soratie, rankkasade ja murenevat pientareet.

Lomissa kaupan kautta leiskalle. 

2.7.

Miehet lähtivät aamulla valloittamaan Galdhoppigenia (2469m). Jäin lasten ja tavaroiden kanssa pitämään leiriä pystyssä. Ilma on ihan mukava puolipilvinen. Ilma on näissä korkeuksissa viileämpää mutta näin aurinkoisena päivänä tarkenee ihan hienosti. Kelien suhteen on ollut muutenkin tosi hyvää tuuria. Iltapäivään asti on saatu nauttia auringonpaisteesta, illansuussa on kyllä satanut lähes joka päivä mutta siinä vaiheessa se ei ole enää juuri päässyt meidän harrastuksia haittaamaan. Aurinkoakin olen ottanut muutamana päivänä.

Ensi yö vietetään vielä täällä Nissegårdenin leirintäalueella mutta sitten lähdemme etsiskelemään mukavempaa mestaa. Tää tuntuu olevan suoraan elokuvasta, illalla juteltiin että tulee ihan Psyko mieleen...

Kauheesti kaikkea mutta kovasti on päässyt rempalleen. Eikä ketään muita missään.

Nyt päivällä tässä on pyörähtänyt muutama auto mutta ovat selkeesti vaan poikenneet tuossa alueen yläköysiradalla ja leikkimässä leikkikentällä. Meinataan olla nyt lasten kanssa niin rohkeita että lähdemme tutkimaan ympäristöä kaikesta huolimatta.